Yrityskohtainen toiminnanohjaus

Kevyt ERP yrityksen oman työn ympärille

Kun yrityksen toiminta kasvaa, myös sen ohjaamisen pitää pysyä mukana. Rakennetaan selkeä toiminnanohjaus juuri niillä toiminnoilla, joita arjessa oikeasti tarvitaan.

Projektit, työajat, tilaukset, kalusto, tuotanto tai muu ydintyö — mukaan vain ne osat, jotka tukevat yrityksen tapaa toimia.

Asiakkaan tilanne

Kun toiminta kasvaa seuraavaan vaiheeseen

Alkuvaiheessa moni asia toimii hyvin omilla käytännöillään. Kasvun myötä projektit, tilaukset, resurssit ja seuranta alkavat kuitenkin vaatia yhteisen rakenteen.

01

Tieto hajallaan

Projektit, tilaukset, resurssit ja seuranta elävät eri paikoissa.

02

Tilanne ei näy

Työn tilanne ei näy yhdestä näkymästä.

03

Valmis ERP on liian raskas

Valmis ERP tuntuu tarpeeseen nähden liian raskaalta.

Tarjottava ratkaisu

Ei valmista ERP-pakettia vaan juuri teidän työnkulkunne

Järjestelmään otetaan vain ne alueet, joita yritys oikeasti tarvitsee. Se voi alkaa esimerkiksi projektien ja työajan hallinnasta ja kasvaa myöhemmin tilauksiin, kalustoon, tuotantoon tai laskutusaineistoon.

Ensimmäisen version pitää olla helppo ottaa käyttöön. Kokonaisuutta kasvatetaan vasta, kun käytännön tarve syntyy.

  • Työ ja projektit

    Projektit, tehtävät, työajat, työmaakirjaukset ja resurssit.

  • Tilaukset ja liiketoiminnan tieto

    Tilaus–toimitusketju, kalusto, materiaalit ja laskutusaineisto.

  • Oma työnkulku

    Järjestelmä mukautuu tapaan tehdä työtä — ei toisinpäin.

Yrityskohtainen projektinhallintajärjestelmä

Projektit · Työaika · Kalusto · Tilaukset · Tuotanto · Laskutus — mukaan vain tarvittavat.

  • Työn tilanne näkyy yhdestä paikasta
  • Vastuut ja vaiheet pysyvät mukana
  • Tieto syntyy osana tekemistä
  • Kokonaisuutta voidaan kasvattaa hallitusti

Konkreettisia esimerkkejä

Millaisia järjestelmiä olemme rakentaneet?

Referensseissä näet yrityskohtaisia toiminnanohjaus- ja operatiivisia järjestelmiä erilaisiin käytännön tarpeisiin.

Toiminnanohjaus ja tilausketju

Työajanseuranta, kalustonhallinta ja tilaus–toimitusketju samassa yrityskohtaisessa järjestelmässä.

Yrityskohtainen tilaushallinta
Yrityskohtainen projektinhallinta- ja työmaajärjestelmä

Projektityön ERP

Projektinhallinta, työmaakirjaukset ja laskutusaineiston muodostaminen käytännön työstä.

Vaakalaitteiston ohjelmisto

Vaakalaitteiston ohjelmisto

Kiviainesmyynnin ohjelmisto fyysisen vaakalaitteiston ja liiketoiminnan ympärille.

Lue referenssitarinat

Työntekijä käyttää tablettia tuotantoympäristössä

Ensimmäinen askel

Ensimmäisen järjestelmän ei tarvitse olla raskas

Yritys voi olla uusi, kasvava tai pitkään toiminut. Ensimmäinen kokonaisuus voidaan rajata muutamaan tärkeään työvaiheeseen ja rakentaa yrityksen omilla käsitteillä.

Aloitetaan olennaisesta
Ensimmäiseen versioon vain työn kannalta tärkeimmät toiminnot.
Helppo omaksua
Käyttöliittymä tehdään yrityksen omien käsitteiden ja työnkulun mukaan.
Kasvaa yrityksen mukana
Uusia toimintoja lisätään vasta, kun niille syntyy oikea tarve.

Miten projekti etenee?

Ensimmäinen toimiva kokonaisuus nopeasti käyttöön

Ensin ymmärretään yrityksen tapa toimia. Sen jälkeen rakennetaan mahdollisimman pieni kokonaisuus, joka helpottaa arkea oikeasti — ja kehitetään sitä käytön perusteella.

  1. 01

    Ymmärretään työ

    Miten yrityksen arki toimii nyt ja missä kohtaa yhteinen järjestelmä toisi eniten hyötyä.

  2. 02

    Rajataan ensimmäinen versio

    Mukaan vain ne toiminnot, joista saadaan heti hyötyä.

  3. 03

    Viedään käyttöön

    Järjestelmä oikeaan työhön mahdollisimman aikaisin.

  4. 04

    Kasvatetaan tarpeesta

    Uudet ominaisuudet syntyvät todellisen käytön perusteella.

Kenelle tämä sopii?

Kun yritys on kasvanut vaiheeseen, jossa se tarvitsee oman järjestelmän

Tyypillinen asiakas on kasvava tai pitkään toiminut yritys, jossa toimintatavat ovat kehittyneet käytännön työn mukana ja seuraava askel on koota tärkeimmät prosessit yhteiseen toiminnanohjaukseen.

  • Projektien, tilausten tai resurssien määrä on kasvanut
  • Yritys tarvitsee ensimmäisen varsinaisen toiminnanohjauksen
  • Valmis ERP tuntuu tarpeeseen nähden liian raskaalta
  • Yrityksen oma työnkulku halutaan säilyttää yksinkertaisena

ERP on jo olemassa? Jos taustajärjestelmässä on tarvittava data mutta käytännön työhön puuttuu selkeä operatiivinen työkalu, voidaan rakentaa sen rinnalle kevyt käyttöliittymä ja integraatiot.

Onko yrityksen toiminta kasvanut vaiheeseen, jossa se tarvitsee oman järjestelmän?

Kerro miten työ tehdään nyt ja mitä haluaisitte saada paremmin hallintaan. Katsotaan, millainen mahdollisimman kevyt ensimmäinen toiminnanohjausratkaisu siihen sopisi.

Kerro tilanteesta